Virin Väiski osoitti 5-vuotiskaudellaan kuuluvansa ikäluokkansa parhaimmistoon. Ori voitti Derbykarsinnan ja oli toinen finaalissa tuolloin voittamattoman Valtrauksen jälkeen.
Ikäluokkansa valtikkaan Virin Väiski iski kiinni voittamalla 5-vuotiaiden Pohjoismaiden Mestaruuden Turussa ajalla 25.5 (5). Nuori lahjakas ori ansaitsi kauden aikana 35.000 €.
17 startista 6 voittoa ja kauden kilpailuissa keskimäärin yli 2000 €/ startti.
Virin Väiskin isä Santeri Dalia voitti kaksi ravikuninkuutta. Virin Väiski on perinyt isänsä kapasiteetin ja on isänsä nopein ja ylivoimaisesti ansioitunein jälkeläinen.
Virin Väiski on emänsä ensimmäinen jälkeläinen. Emänemä Viritin on jättänyt viisi tähtijuoksijaa sekä lisäksi kaksi periyttäjätammaa. Paras Virittimen jälkeläisistä on Tinuri 22.3, joka on nopein kirppulainen siitosori. Periyttäjätammoista Kössin Virkku on jättänyt vuoden 2007 derbyvoittajan Frans.
Virin Väiskin emänisä on Vokker ja emänemänisä Vieteri. Isälinjalla Marinen jälkeläinen Teme sekä omalla emälinjalla derbyvoittajien perimää, joten Virin Väiskin suvussa on kaikki hyvät isälinjat sekä emälinja joista yksi nopeimmista siitosoreista sekä derbyvoittajista.
Virin Väiski onkin mielenkiintoinen ori yhdistettynä Suikkulaisille tammoille. Virin Väiskin suku sopii, samoin ori on kiitettävän nöyrä ajettava. Samoin Turon jälkeläisille Virin Väiskissä on samaa sukua vain Marinen kautta, joka sekin jää isänpuolelta neljänteen polveen. Marine onkin Suomen parhaita emätammoja, jonka esiintyminen sukutaulussa on toivottavaa.
250 € + 500 € +alv
( verollinen 307 € + 615 € )
Maaningan Oriasema | Metsäharjuntie 22, 71730 Kinnulanlahti
Ossi Nurmonen, puh. +358 (0)400 450 750 | Iikka Nurmonen, puh. 0440 450 750