Donerail Donerail

DONERAIL

Donerail on täysin eri sarjassa kuin yksikään toinen siitosori, joka on koskaan Suomessa astunut. Se ei ole vain yksi siitosori tai tavallinen hevonen jonka kyvyistä voisi kiistellä: Donerail on sen yläpuolella. Se on ollut jo kymmenen vuotta sillä tasolla, mihin loput Suomen markkinoiden oriista pyrkivät: se on sitä korkeinta mahdollista kansainvälistä huipputasoa, jota ei ole koskaan ennen Suomeen saatu eikä sen jälkeen luultavasti kovin pian tulekaan. Koko Euroopassa ei ole kovin montaa oria, jonka meriitit periyttäjänä vetäisivät vertoja Donerailille.

Donerail oli loistava kaksivuotias. Ori voitti mm. Peter Haughton Memorialin, ikäluokan merkittävimmän kilpailun, Stanley Dancerin, Valley Victory Trotin, Harriman Cupin ja NJSS Championshipin. Kun kauden statistiikka kaksivuotiaana oli kuvaava 15: 13 – 0 – 1 ja ansiot 636 925 USD, valinta Vuoden kaksivuotiaaksi ravuriksi oli läpihuutojuttu. Donerail oli ikäluokkansa paras, nopein ja eniten ansainnut kaksivuotias USA:ssa.

Kilpauran jälkeen Donerail paljasti kuitenkin ne suurimmat lahjansa Hanover Shoe Farmsilla. Sillä on 98 yli 100 000 USD ansainnutta jälkeläistä, eli sen varsat riittäisivät yksinään täyttämään Suomen kultadivisioonat useaan kertaan. Startanneiden jälkeläisten keskiansiot ovat 50 918 USD. Varsojen kokonaisansiot ovat 37 194 143 USD. Orin varsoista 309 on haamumailereita: 43 % Donerailin kilpailleista jälkeläisistä on voittanut ajalla 14,6 tai alle.

Yksikään toinen Suomessa astuva siitosori ei voi esittää vastaavaa periyttämisvoimaa kuin Donerail.

Donerailia tyttäret erottuvat joukosta myös kilpauran päätyttyä. Sen tyttärien varsoja ovat mm. Vuoden Hevonen USA:ssa, The Hambletonian –voittaja, yksi historian parhaista hevosista, ME-ori Donato Hanover 08,5 2 998 777USD,
ME-tamma Pampered Princess 10,2 1 648 362USD,
ME-ruuna Enough Talk 08,1 1 233 751USD,
ME-ruuna Southern Rocketop 1:54,1(2), 1:52,2 701 841USD,
Make You Mine 11,0 646 821USD,
Quick Credit 12,1(2) 530 193USD,
Please Poppy 10,4 493 343USD,
Here Comes Herbie 09,6 365 541USD
ja monet muut. Donerailin tyttärien jälkeläiset ovat ansainneet yhteensä 27 336 429USD eli keskimäärin 50 906USD/kilpaillut varsa, ja tämä luku sen kuin kasvaa. Pelkästään viime vuonna orin tytärten varsat ansaitsivat USA:ssa 7 113 792USD.

Donerailin pojat, tyttäret ja tyttärenpojat ovat jo voittaneet kaiken mahdollisen. Sen varsat ovat ansainneet yhteensä 35 897 334USD, keskimäärin 50 918USD per startannut doneraililainen, ja lähes puolet niistä on voittanut ajalla 14,6 tai alle. Donerail onkin ollut USA:n viiden parhaan isäorin ja emänisän joukossa vuodesta toiseen. Vuonna 2007 se voitti USA:n emänisätilaston kun tarkkaillaan voittosummaa per jälkeläinen, vaikka kilpailu USA:ssa on jotain aivan muuta kuin kilpailu Suomessa. Kirjoitetaanko Sinunkin varsasi nimi tämän sivun menestyjien joukkoon muutaman vuoden päästä?

Donerailin varsat ovat oikeutetut osallistumaan myös Ruotsin Breeders Crowniin

Valley Victory Baltic Speed
Valley Victoria
Bedell Speedy Crown
So Blessed

Donerailista tekee kuitenkin kaikkien USA:n huippuperiyttäjien joukossa poikkeuksellisen orin kyky jättää loistavia tammoja.

Orin tyttäriä ovat mm.

Hambletonian Oaks –voittaja Jalopy 10,7 2 999 741SEK
Oaks –kolmonen Flawless Bluestone 10,7 589 935USD
Merrie Annabelle –voittaja Spellbound Hanover 11,2 962 395USD
World Trotting Derbyn voittaja ja Oaks –kolmonen Filly At Bigs 10,9 655 773USD,
Norway But My Way 10,2 209 411USD
Fun And Strokes 11,5 735 556USD
Day For Night 11,1 616 907USD
Victory My Way 11,2 508 291USD
Sofia Letsgo 11,4 307 758USD
Doin’ The Town 11,1 475 274USD
Zitomira 10,9 225 171USD
Luby 11,4 383 949USD
Emma Hanover 12,1 282 214USD
Just Like a Dream 12,2 266 277USD
Jewels Galore 12,5 225 378USD
Blackberry Hanover 12,3(2) 209 314USD
Kibitzer Hanover 12,5(2) 217 052USD
AJ’s Babydoll 11,5 149 523USD
Limitless Sky 11,7 147 027USD
Maple Grove Smoky 12,5(2)
Jujitsu Hanover 11,9
Take The Plunge 11,8

Sukupuu

Donerail

Maksut

varaus 300€ +alv
- siemennys 250€ + alv
- Varsamaksu 4000€ +alv.

Siirtosiemennykset Oriaseman kanssa eri sopimuksesta.

Donerail

Kasvattajakruunu

Donerailin orijälkeläisistä parhaita ovat

Chasing Tail 10,2 800 056USD
Dr Ronerail 09,7 705 820USD
Don Boss Vita 09,7 324 127USD
Bebop 10,2 1 489 851SEK
Tasty Max 12,1 611 585USD
Hurrikane Billy G 10,2 297 106USD
Plantagenet 10,2 3 166 001SEK
Hard Rock’ n’ Roll 11,2 378 952USD
Al Dente Hanover 11,2 370 161USD
PJ Punjab 10,8 404 923USD
Insalted 10,4 149 774USD
New Dice Please 10,4 219 967USD
Railroad Ron 10,5 228 910USD
Southfork 11,4 167 587USD
Trainforthefuture 11,8 235 944USD
Political Briefing 12,3 312 743USD
Bama Bound 12,2 270 477USD
Midgie 12,3 255 609USD
HR’s Miller Gold 11,0
Snappy Salute 11,5
Paper Donerail 11,5
Hank’s Pleasure 11,5
Armbro Variable 11,6
Keystone Quinn 11,7

Maaningan Oriasema | Metsäharjuntie 22, 71730 Kinnulanlahti
Ossi Nurmonen, puh. +358 (0)400 450 750 | Iikka Nurmonen, puh. 0440 450 750